Aldialaiset

Anu Koov

Anu Koov

Vuosituhannen alussa tradenomiksi valmistunut Anu toimi pitkään logistiikka-alalla. Taloushallinnon alalle hän siirtyi vuonna 2014. Ennen Aldiaa Anu työskenteli toisen tilitoimiston palveluksessa, mutta kaipasi ympäristönvaihdosta. Kun päätös lähtemisestä syntyi, Aldialla oli sopivasti paikka täytettävänä.

Anun vahvuudet ovat kirjanpidossa. Siihen liittyvistä tehtävistä koostuukin hänen pääasiallinen toimenkuvansa. Sähköisen taloushallinnon osaamisesta on todisteena Netvisor-sertifikaatti. Kirjanpidon lisäksi Anulla on kokemusta palkanlaskennasta. Työkavereiden mukaan hän on myös Aldian Excel-ekspertti. Omien sanojensa mukaan Anu on rauhallinen, hiljainen ja harkitseva. Hän on mukautumiskykyinen, eikä tuo mielipiteitään väkisin esille.

ristikot
Anun tarkkuudesta on apua myös ristikoiden tekemisessä.

Aldiassa Anun mielestä parasta on hyvä työyhteisö. Joustavuus kohdistuu sekä asiakkaisiin että työntekijöihin. Ilmapiiri on asiakaspalveluhenkinen. Työkaverit tekevät yhteistyötä ja tukevat toisiaan.

Työtoverit kuvailevat Anua tarkaksi, huolelliseksi ja sinnikkääksi työmyyräksi. Hän on myös aina ystävällinen ja kysyy ja varmistaa asian oikean laidan.