Aldialaiset

Kati Kellokoski

kati kellokoski

Kati aloitti alalla vuosituhannen vaihteessa. Ennen Aldiaa hän toimi 16 vuotta saman yrityksen palveluksessa, mutta kun yritys myytiin, entinen kollega houkutteli hänet Aldialle. Ammattikorkeakoulusta tradenomiksi valmistunut Kati on suorittanut kirjanpidon ja laskentatoimen KLT-tutkinnon sekä kirjanpidon ja palkanlaskennan Netvisor-sertifikaatit.

Katin toimenkuva koostuu pääasiassa kirjanpidon palveluista. Työtehtävät pitävät sisällään lisäksi veroilmoituksia ja palkanlaskentaa. Konsernitilinpäätökseen perehtyminen kiinnostaa Katia tulevaisuudessa. Hän on tutustunut aiheeseen jo jonkin verran, mutta tahtoisi kehittää osaamistaan.

kasityot
Katin huolellisuus ja luovuus pääsevät oikeuksiinsa myös käsitöitä tehdessä.

Aldiassa parasta on Katin mielestä joustavuus. Se kohdistuu sekä työntekijöihin että asiakkaisiin. Työntekijöiden hyvinvoinnista pidetään huolta. Asiakkaiden haasteet pyritään ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti ja heidän asioistaan huolehditaan oma-aloitteisesti. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa myös ajantasaisen tiedonsiirron.

Työtovereiden mielestä Kati on mukava ja helposti lähestyttävä. Hän on iloinen, nauravainen ja herttainen. Hänen puoleensa voi aina kääntyä, jos jostakin asiasta tarvitaan lisätietoa. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa ja kyky suhtautua asioihin rennosti, silti aina oman ruutunsa hoitaen.